Olen viimeisen vuoden aikana ehtinyt ajatella, puntaroida ja pohtia tätä ajan liikettä, jonka mukana kuljemme. Aika ei ala mistään eikä lopu mihinkään. Vain oma elämämme on rajallinen ja tämän lahjaksi saadun pisteestä a pisteeseen b päättyvän jakson voi käyttää hyvin monella tavalla. Sen saa hyvin helposti kulumaan ajautumalla virran mukana velvollisuudesta toiseen, pakosta toiseen pakkoon. Sen voi käyttää pelkäämällä turvallisuuden katoamista, rahan loppumista, että taivas putoaa niskaan (terveisiä lapsille sinne Asterix-dvd:n ääreen).
Tai sen voi elää siten kuin itsestä tuntuu hyvältä. Tekemällä asioita, joista nauttii. Elämällä jokaisen päivän erikseen eikä osana harmaata putkea. Rahat voivat ehkä jossakin kohtaa loppua, mutta voi olla suureksi onneksi huomata, ettei se tarkoita samaa kuin elämän loppuminen. Turvallisuuden katoamista taas ei kannata koskaan pelätä, koska juuri pelkojaan vastaan ihmisen kuuluu kulkea. Vain siten elämästä tulee kokonainen, minun elämäni. Olen itse tehnyt viimeisen vuoden aikana pitkän listan asioita, jotka ovat pelottaneet minua oikein kunnolla ja tässä olen, ehyempänä ja onnellisempana kuin koskaan ennen.
Ja jos kovasti nauttii velvollisuuksien täyttämisestä, myös yhdistely on mahdollista. Alan pikku hiljaa oppia, että voin useimmiten sekä täyttää velvollisuuteni kansalaisena, äitinä, vaimona, ystävänä, että nauttia elämästäni täydesti ja sydämeni ohjaamana.
Mahdollisuus tähän yhdistämiseen syntyy kuitenkin vain keskinkertaisuuden sietämisen ja tavoittelun kautta. Jos haluan olla huippu jossakin, se on jostakin muusta pois. Niin se vain on, karu totuus. Tutkimusta huipputasolla huippuvauhdilla tekevä ei voi olla kovin huippuäiti. Empiiristä kokemusta löytyy. Kodin huippuhyvään siivoon pyrkivä ei voi taas olla se huippututkija - tai varsinkaan se huippuäiti. Kun siedän keskinkertaisuutta sekä itsessäni että muissa, saan aika muhkean palkinnon. Saan kaiken oikeasti minulle tärkeän ja opin karsimaan elämästäni ne vähemmän tärkeät. Ja se on aika huippua!
Johanna Korhonen on kirjoittaja ja ajattelija, jota ihailen. Hänen Hesarin kolumneissaan on jotakin hyvin maalaisjärkistä ja ilmiön ytimen tavoittavaa. Huipulle pyrkimisestä hän kirjoittaa (HS 18.4.) näin:
"Jos huippusuorittaja käyttää aikaansa myös vapaaehtoistyöhön, yhteislauluun ja enintään keskitasoisen tekstiilitaiteen luomiseen, sitä varmemmin hän säilyy terveenä ja tasapainoisena ihmisenä.
Terveellisintä on tavoitella kaikessa monimuotoista sekalaisuutta ja keskinkertaisen hyvää tasoa. Siinä menestyy moni. Hilpeä keskinkertaisuus on strategia, jonka varassa sekä maa että yksilöt voivat hyvin."
 |
| Leikkaanko ruohon vai uneksinko hetken? |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti