Keskinkertaisuuden ylistys

Täten virallisesti ilmoitan, että tavoitteenani on olla mahdollisimman keskinkertainen ihminen. Jonkin suuren ja täydellisen tavoittelu saa nyt riittää. Suorittamisen sijaan ajattelin alkaa elää.

Olen viimeisen vuoden aikana ehtinyt ajatella, puntaroida ja pohtia tätä ajan liikettä, jonka mukana kuljemme. Aika ei ala mistään eikä lopu mihinkään. Vain oma elämämme on rajallinen ja tämän lahjaksi saadun pisteestä a pisteeseen b päättyvän jakson voi käyttää hyvin monella tavalla. Sen saa hyvin helposti kulumaan ajautumalla virran mukana velvollisuudesta toiseen, pakosta toiseen pakkoon. Sen voi käyttää pelkäämällä turvallisuuden katoamista, rahan loppumista, että taivas putoaa niskaan (terveisiä lapsille sinne Asterix-dvd:n ääreen).

Tai sen voi elää siten kuin itsestä tuntuu hyvältä. Tekemällä asioita, joista nauttii. Elämällä jokaisen päivän erikseen eikä osana harmaata putkea. Rahat voivat ehkä jossakin kohtaa loppua, mutta voi olla suureksi onneksi huomata, ettei se tarkoita samaa kuin elämän loppuminen. Turvallisuuden katoamista taas ei kannata koskaan pelätä, koska juuri pelkojaan vastaan ihmisen kuuluu kulkea. Vain siten elämästä tulee kokonainen, minun elämäni. Olen itse tehnyt viimeisen vuoden aikana pitkän listan asioita, jotka ovat pelottaneet minua oikein kunnolla ja tässä olen, ehyempänä ja onnellisempana kuin koskaan ennen.

Ja jos kovasti nauttii velvollisuuksien täyttämisestä, myös yhdistely on mahdollista. Alan pikku hiljaa oppia, että voin useimmiten sekä täyttää velvollisuuteni kansalaisena, äitinä, vaimona, ystävänä, että nauttia elämästäni täydesti ja sydämeni ohjaamana.

Mahdollisuus tähän yhdistämiseen syntyy kuitenkin vain keskinkertaisuuden sietämisen ja tavoittelun kautta. Jos haluan olla huippu jossakin, se on jostakin muusta pois. Niin se vain on, karu totuus. Tutkimusta huipputasolla huippuvauhdilla tekevä ei voi olla kovin huippuäiti. Empiiristä kokemusta löytyy. Kodin huippuhyvään siivoon pyrkivä ei voi taas olla se huippututkija - tai varsinkaan se huippuäiti. Kun siedän keskinkertaisuutta sekä itsessäni että muissa, saan aika muhkean palkinnon. Saan kaiken oikeasti minulle tärkeän ja opin karsimaan elämästäni ne vähemmän tärkeät. Ja se on aika huippua!

Johanna Korhonen on kirjoittaja ja ajattelija, jota ihailen. Hänen Hesarin kolumneissaan on jotakin hyvin maalaisjärkistä ja ilmiön ytimen tavoittavaa.  Huipulle pyrkimisestä hän kirjoittaa (HS 18.4.) näin:
 "Jos huippusuorittaja käyttää aikaansa myös vapaaehtoistyöhön, yhteislauluun ja enintään keskitasoisen tekstiilitaiteen luomiseen, sitä varmemmin hän säilyy terveenä ja tasapainoisena ihmisenä.
Terveellisintä on tavoitella kaikessa monimuotoista sekalaisuutta ja keskinkertaisen hyvää tasoa. Siinä menestyy moni. Hilpeä keskinkertaisuus on strategia, jonka varassa sekä maa että yksilöt voivat hyvin."

Leikkaanko ruohon vai uneksinko hetken?

Mielenrauhaa tiskiräteistä

Joskus ajatukset poukkoilevat, kiire vaivaa ja mieli ei osaa rauhoittua sitten millään. Kun huomaan, että olen hermostunut ja kiukkuinen, tyynnytän mieleni virkkaamalla. Valitsen silloin mahdollisimman yksinkertaisen työn ja annan yksitoikkoisen, toistuvan liikkeen toimia meditaation tavoin. Parhaiten pääsen rauhan lähteille virkkaamalla tiskirättejä. Meditaatiota ja tiskirättejä ei ihan äkkiseltään osaa liittää toisiinsa mutta yhdistelmä toimii, usko pois. Tai kokeile itse:

50 g kerä Hjerte Garnin Blend bamboo -lankaa
nro 3 virkkuukoukku

Virkkaa makusi mukaan 35-40 ketjusilmukkaa. Virkkaa jokaiseen silmukkaan pylväs, käännä työ ja jatka samaa rataa, kunnes työ on neliön muotoinen. (Muista virkata jokaisen käännöksen jälkeen se ihan ensimmäinenkin hankala silmukka.) Voit vielä virkata koristereunuksen kuten kuvan vaaleanpunaisessa tiskirätissä, tehdä ripustuslenkin tai mitä ikinä sitten haluatkin.

Neulomalla tiskiräteistä tulee mielestäni rumempia ja venyviä. Kuvassa tiskialtaan reunalla on kierrätetystä hamppu-puuvillalangasta neulottu rätti, mutta se ei ole lainkaan niin kiva kuin virkatut sisarensa. Virkkaamisessa on vielä se etu, että hallitset kerrallaan vain yhtä työvälinettä ja yhtä silmukkaa. Mielen tyynnyttämisen kannalta sillä on ratkaiseva merkitys.

Tiskirätit ovat käytössä todella toimivia, konepesun kestäviä ja kaikin puolin mukavia. Ne aivät ala haista kuten wettexit sun muut normirätit ja pysyvät siisteinä hämmästyttävän kauan. Luulin tarvitsevani monta vararättiä jatkuvien konepesujen ajaksi mutta enpä tarvitsekaan, yksi rätti riittää.

Nyt minulla on sitten pino rättejä ja ajoittain sitä mielenrauhaakin. Keksin, että annan tiskirätit lahjaksi tarhan tädeille ja opettajalle, jotakin pientä kun on kevätjuhlien aikaan mukava kääräistä pakettiin. Varastojen tyhjennyttyä saan taas hyvän syyn virkata rättejä lisää ja pian olen tyyni kuin buddhalainen munkki...

Katse ylöspäin

Meillä jokaisella on esikuvia. Tarve ihailla jotakuta, katsella vähän yläviistoon, kunnioittaa. Nuorena esikuvaksi kelpasi kenties suosikkiyhtyeen laulaja tai vastavalittu Miss Suomi. Näin vanhemmiten vaatimustaso nousee mutta esikuvan tarve ei heikkene.

Esikuvien avulla on mielekästä peilata omia mielipiteitään, saada niille tukea tai - mielestäni parhaimmassa tapauksessa - haastetta. Olenko oikeasti sitä mieltä kuin olen? Entä jos ajattelisinkin toisella tavalla? Osaisinko ja haluaisinko minäkin elää elämääni noin, tuollaisiin ajatuksiin luottaen? Uskaltaisinko ylipäätään luottaa itseeni ja ajatuksiini vai eläisinkö vain ennakko-odotusten mukaan? Millainen elämä minulle on tarkoitettu?

Kenen jälkiä sinä seuraat?

Minulla on tällä hetkellä kaksi esikuvaa ylitse muiden. He ovat hidastamisen ja kohtuullistamisen edelläkävijöitä, monelle jo tuttuja nimiä, järkeviä ja älykkäitä naisia. Heidän blogejaan seuraan säännöllisesti ja heidän kirjansa olen lukenut moneen kertaan. Joka kerta löydän jotakin uutta pohdittavaa ja tavoiteltavaa. On myös mielenkiintoista seurata, millaiseksi heidän elämänpolkunsa hiljalleen muodostuu. Suosittelen sinullekin!
http://pientaelamaaetsimassa.blogspot.com/
http://www.kaarinadavis.com/

Tervehdys!

Mikä olisikaan parempi aika uuden blogin aloittamiselle kuin ensimmäinen todellinen kevätpäivä, auringon valaisema, peipon laulun kaunistama.

Takapihalla vaahteran alla nuokkuvat hentoina lumikellot. Tulppaanit ja narsissit ojentelevat tanakoita kaulojaan kohti valoa. Lumi hupenee silmissä. Pian pääsen haravoimaan, kuopsuttamaan, muuten vain nojailemaan puun runkoon ja haaveilemaan. Puoleksi juotuja kahvikupillisia löytyy pian joka kiveltä ja kannolta, kun huomaan jotakin uutta ihmeteltävää kesken kahvitauon. Ihanaa!

Luvassa on puutarhapuuhia, vanhan talon kunnostamista, sisustamista silloin tällöin, ruokaa ja leipomista mutta ennen kaikkea kohtuullistamisen, hidastamisen ja oman elämän etsimistä. Tervetuloa matkalle mukaan.

Eilen vietettiin veljentyttäreni ristiäisiä. Ylivertaisen söpön Elsa Ester Loviisan kunniaksi ensimmäistä blogikirjoitustani koristaa juhliin leipomani kakun kuva. Suloista päivää kaikille!