Tapahtuu tuomen alla...

Hellepäivä. Kaksi apurahahakemusta postissa, joten nyt on puutarhakahvien paikka. Kun istun kahvilla tässä...

...ja nojaan pääni vasten selustaa, näyttää tältä:

Ei hassumpaa. Kuka voi kirjoittaa syvällisiä, kun kepeys, heleä valo ja tuomen kukkien juovuttava tuoksu täyttävät tajunnan?

Villejä vihanneksia

Tapasin eilen työhöni liittyen näyttelijän, kirjailijan, vanhan viisaan naisen (ketään ei saa nykyään sanoa vanhaksi mutta tässä yhteydessä se on kunnioittava nimike, jota kyseinen henkilö kantaa ylpeästi). Keskustelimme syntyjä syviä hänen kirjoistaan mutta puutarha- ja ruokaihmisten puheet kiertyvät kummasti muuhunkin kuin tieteellisiin ulottuvuuksiin.

Puhuimme siis paljon myös voikukista, vuohenputkista, maitohorsmista ja nokkosesta. Ei, emme kironneet niitä ja vaihtaneet tehokkaimpia konstejamme niiden hävittämiseksi. Sen sijaan vaihdoimme reseptejä! Tai oikeastaan olin kyllä saavana osapuolena. Tämän Täti Vihreän villivihannestietoutta on vaikea ylittää. Hän keräsi ja käytti niitä jo kauan ennen kuin niistä tuli trendikkäitä, käsin aamukasteen aikana poimittuja huippuravintoloiden hienouksia.

Muistakaa siis tekin, että maitohorsma sopii mainiosti kalakeittoa maustamaan tai keitettäväksi parsan tavoin (tarjoa aina al dente). Siskonmakkarakeittoon sopivat pienet koivunlehdet, mutta niitä pitää olla paljon, että maku tulee tarpeeksi voimakkaana esiin. Vuohenputkea lisäämällä nokkoskeitosta tulee entistäkin maukkaampaa.

Ja ne voikukat! Seuralaiseni rekisteröi haaveksien auton ikkunasta kaikki keltaisina kirkuvat voikukkaniityt ja olisi varmasti pyytänyt pysäyttämään auton niiden keräämistä varten, jos olisi kehdannut. Huomasin vasta jälkikäteen harmitella, etten parkkeerannut autoa ruoankeruuretkeä varten. Oli muka kiire. Voikukan nupuista tulee friteeraamalla herkkujen herkkua. Aion kokeilla itse viikonloppuna. Lehtiä osaavat lapsetkin jo käydä poimimassa salaattiin rucolan kasvua odotellessa. Nyt on ylipäätään paras aika kerätä luonnon tarjoamat ilmaiset viherateriat niin pataan kuin pakastimeen, kun kaikki on nuorta ja tuoretta.

Kysyin seuralaiseltani, mistä hän alunperin oli saanut innostuksensa villivihanneksiin. Kaniineilta, kuului vastaus. Kaikkea kuuluu kokeilla, maistella, testata, ihan kaniinien esimerkin mukaan. Saman hän neuvoi pätevän elämässä yleensä. Utelias elää onnellisen elämän.

Helposti ajattelemme, että kaikki hyvä pitää ostaa ja maksaa siitä paljon. Eilisen keskustelun jälkeen tiedostin yhä selkeämmin, että ilmainen ei ole arvottoman synonyymi. Jos puntti vuohenputkea olisi tarjolla Stockan Herkun hyllyllä, olisiko se arvokkaampaa ja houkuttelevampaa kuin mökin pihasta poimittuna?

Tämä postaus kuuluisi kuvittaa teeman mukaisesti nokkosilla mutta en malta. Puutarha puskee mullasta niin upeita, ihan sinne suunnitelman kanssa istutettuja kaunokaisia. Niitä vähemmän suunniteltuja ruokalistan jatkeitakin on toki ilahduttavasti tarjolla. Makoisia maistiaisia suoraan takapihalta, olkaa hyvät!

ps. Edellisessä postauksessa mainittu siivoustapahtuma keräsi reippaasti yli sata osallistujaa ja roskasäkillisiä täyttyi hävettävän/ilahduttavan paljon, miten asiaa nyt katsookin. Sitä paitsi meillä oli kivaa. Yhteisöllisyydessä on voimaa!

 

Suosikkini, naapurin Stina-rouvalta saatu perinnelejike. Tack Stina!

Vielä päivä tai pari...

Munia ja pekonia

Kun aamulla hiippailen alakertaan, ajattelen ensimmäiseksi munia ja pekonia. Meillä ne eivät löydy jääkaapista vaan keittiön ikkunan takaa. Bacon and eggs, historiallinen narssilajike, avaa kohta nuppunsa. Butter ja eggs on jo kukassa, samoin Sophie's choice ja monet muut historialliset suosikkini. Yritän saada niistä parempia kuvia mutta kukkien kuvaaminen on vaikeaa, olen huomannut. Tai sitten kamerani on huono tai sitten joku ei ole lukenut käyttöohjetta.

Butter and Eggs

Joka tapauksessa, jos olet kiinnostunut vanhoista sipulikukkalajikkeista, vieraile ehdottomasti Villiniityssä. Siellä kannattaa käydä paitsi verkkokaupan kautta myös ihan livenä, sillä Villiniityn myymälä sijaitsee Loviisassa. Kaupungin nimen maininta kilkattaa kelloja paitsi puutarhaihmisten myös vanhoista taloista pitävien korvissa. Loviisan vanhoihin taloihin ja keväisiin puutarhoihin pääsee tutustumaan jälleen. Suosittelen lämpimästi! Edellisissä postauksissa on ainakin pari viime kesänä loviisalaisissa puutarhoissa otettua kuvaa. Selailen kuvakansioitani näin keväällä usein ja etsin ideoita omaan, vielä nuoreen puutarhaani, josta toivon mukaan muotoutuu edes lähellekään niin kaunis ja miljööseen sopiva kuin monessa loviisalaisessa kodissa on.

Valkovuokkoja ja viime keväisiä ruukkunarsisseja

Tänään marttaydistyksemme järjestää kylällämme ja lähialueilla siivoustalkoot. Mukaan tulee marttojen lisäksi partiolaisia, vanhempainyhdistyksen väkeä ja toivon mukaan muitakin alueen asukkaita. Yhdessä puuhaileminen tekee hyvää ja antaa arkeen iloa. Kuinkahan monta säkillistä roskia saamme kasaan kaupungin pois kuljetettavaksi?

Suosikkini kirjopikarililja aukaisee pian nuppunsa.

Vielä muutama päivä, niin tuomessa näkyy valkoista!

Terveisiä takapihalta

Meidän ulko-oveen voisi kesän ajaksi ripustaa kyltin: Tavoitettavissa takapihalla. Saisikohan saman sähköpostiin?

Vappupäivä kului haravoidessa, oksia silputessa, kevään etenemistä ihmetellessä. Ensimmäiset koivut vihertävät jo. Tuomi kasvattaa hiirenkorviaan ja kukannuppujaan hurjaa kyytiä. Eiliset kuvat ovat jo ihan vanhaa kamaa, vihreää on aamu aamulta runsaammin. Uskottava se on, kesä on aivan nurkan takana.

Sananlaskun mukaan mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito, eikä sekään ole niin tärkeää. Kirjailija ja puutarhuri, viherturaajaksi itseään kutsuva Mari Mörö kehottaa rakastumaan multaan jo eläessään. Niin minä teen, ihan ilman toisten käskyjäkin. Lokakuulle asti aion olla onnellisesti ihan pihalla!